Matkalla huipulle

 

Somicin kummiurheilija, alppitähtilupaus, Riikka Honkanen, pitää blogia Somicin nettisivuilla ja kertoo kurinalaisesta huippu-urheilijan elämästään.

 

Uusia varusteita ja peruskuntoa 1.6.2016

Riikka blogiin 1

 

Moikka kaikille!

 

Viimeisistä suurpujottelun SM-kisoista on nyt vähän yli kuukausi ja olen kisan jälkeen keskittynyt pääasiassa lukio-opiskeluun sekä peruskuntoharjoitteluun. Olen käynyt koulua myös kotoani Klaukkalasta käsin.

 

Luokaltani pääsin ja se on hyvä asia. Kaksi vuotta lukiota on takana ja kaksi vielä edessä. Urheilu ja etenkin matkustaminen vie talven aikana sen verran aikaa että kolmessa vuodessa lukiota on lähes mahdotonta suorittaa.

Kesäharjoittelu sisältää punttitreenejä vapailla painoilla eli painonnostoa, kahvakuulia jne. Keskivartalon voimaa tehdään jumppaamalla ja se on lähes jokapäiväistä harjoittelua. Peruskuntoa ja palautusta teen juoksemalla ja pyöräilemällä. Pari kertaa viikossa harjoittelussa on mukana intervallityyppisiä harjoituksia crossfit- salilla tai yleisurheilukentällä, tämän tyyppisiä harjoituksia on enemmän kuin viime kesänä. Olen myös keskittynyt venyttelyihin ja lihashuoltoon entistä enemmän. Yhteensä viikossa on 10 harjoitusta ja aikaa kuluu n. 20 tuntia.

 

Toukokuussa selvisi myös että tulevalle kaudelle nousin MC-maajoukkueeseen Merle Soppelan kanssa. Slovenialaiset Sergej ”Poli” Poljsak ja Bozo Jaklin valmentavat minua edelleen ja fysiikkavalmennuksesta vastaavat Matti Vestman ja Veera Koskelainen. Jatkan Atomicin suksilla, joilla olen laskenut jo kohta kymmenen vuotta. Ne sopivat laskutyylilleni erinomaisesti.

 

Toukokuussa vaihdoin kypärä- ja lasivalmistajaa, koska etenkin pujottelussa edellisen kypärävalmistajan tuotteet eivät oikein istuneet päähäni. Laskun aikana kypärä heilui ja se häiritsi suoritustani. Nyt tämäkin asia on kunnossa. Päätäni ja silmiäni tulevalla kaudella suojaavat POC-merkkiset varusteet.

 

Hyvää kesää!

Riikka Honkanen

 

 



Edellinen sivu